Toisinaan täytyy pysähtyä katselemaan elämäänsä hieman etäältä ja havaita, että kaikki on loppujenlopuksi hyvin. Vaikka toisinaan tunnet taistelua tätä elämää kohtaan tai ikuista selviytymistä, kaikki on silti hyvin! Olethan sinä siinä juuri nyt!
Mitä jos pysähdyt ja tarkasteletkin kaikkia sinun ottamia askeleitasi.Miltä ne näyttävät? Kukaan meistä ei ole ottanut niitä, eikä olisi pystynyt ottamaan. Ne ovat sinun kauniit askeleesi, jotka olet ottanut aina juuri niin hyvin kuin mahdollista niissä olosuhteissa mitkä sillä hetkellä ovat vallinneet.
Joten, älä hetkeäkään epäile tai epäröi kykyjäsi, ette onnistuisi tai osaisi. Usko puolestaan siihen, että kuljet kohti sitä päämäärää joka sydämen kautta olet valinnut.
Uskalla tehdä myös äkkikäännöksiä jos askel tuntuukin yhtäkkiä raskaalta ja painavalta. Uskalla irtaantua sellaisesta joka sinua pitää paikallaan. Tunnet sen siitä, että sydän huutaa jatkamaan toisella tavalla.
Meillä on vapaus ja rajattomuus. Me pystymme mihin vain jos sisälläsi kumpuaa luja usko ja toivo.. Siksi annan pienen vinkin sinulle..
Uskalla unelmoida joka päivä ja kohdista ajatukset siihen, että onnistut. Unohda ympäriltäsi kaikki mitä sinulta puuttuu!
Ajattele, että sinulla on kaikki juuri nyt.
Anna tilaa unelmille ja anna niiden lentää vapaasti, jotta ne voivat muodostua sinulle parhaaksi mahdolliseksi.
Unelmasi voi olla juuri siinä nyt, se voi kolkutella ovellesi aivan käsittämättömän ihmeen kautta. Ota se vastaan ja hyppää mukaan.
Muista, sinä otat askeleesi, ei kukaan muu! Ja kun lisäät siihen vielä rakkauden kautta tulevan arvokkuuden ja kunnioituksen, näkevät sen myös ympärillä olevat ihmisetkin.
Kaikki ylimääräinen riisuuntuu pois ja saat elämääsi juuri, sitä mistä unelmoit ja mitä kunnioitat itsessäsi!
Joskus meidän on mentävä tämä matka surun tai kivun kautta, mutta sen oven takana on aina jotain ihmeellistä, ja se olet SINÄ! Olet arvokas ja täynnä kultaa! <3 <3 <3
Arvosta ja kunnioita itseäsi ja katso, mitä sitten tapahtuu.. Ala näkemään itsesi ja maailmasi; kauniina, viisaana, rakastavana, lempeänä, innostavana.