Rakkaus minussa.

Kuin pieni kaunis kukka, joka avautuu vähitellen, terälehti kerrallaan suuremmaksi ja näkyvämmäksi. Tässä istun sohvalla ihmetellen oloani, tunnettani. Tarve kirjoittaa on suuri, mutta mistä? Jokin täällä syvällä, syvällä sisimmässäni tahtoo tulla ulos. Tahtoo tulla näkyväksi. Tulla nähdyksi ja kuulluksi.

Mitä se on, en vielä tiedä. Se varmaan selkenee, kun kirjoitan tätä tekstiä ulos.

Laitan silmät kiinni ja hengittelen. Erilaisia tapahtumia ja asioita elämästäni vilisee silmissä. Kuvat vaihtuvat, kuin elokuvaa katselisin. Pysähdyn yhden kuvankohdalle, pysäytän tuon, jotta näen sen selkeämmin.
Näen itseni pienenä tyttönä, vaaleat kiharaiset hiukset täysin vapaina ja valtoimenaan. Mekko päällä, on kesä ja aurinko paistaa. Istun kivien päällä katsellen merta tai järveä, todennäköisesti merta. Näen, miten silmät suurina tuijotan tuota upeaa näkymää. Aivan kuin se puhuisi ja minä kuuntelisin. Otan pienen kiven käteeni ja lähden kävelemään ylös tuota kivikkoista pientä rinnettä. Vien kiven sedälle, aivan kuin tuntisin tämän, mutta hän on täysin vieras. Annan kiven hänelle ja hymyilen.
Tämä setä hymyilee lempeillä kasvoillaan ja ottaa kiven vastaan ja kiittää. Hän pörröttää hiuksiani ja kiittää vielä uudelleen.
Tämä mies lähtee kävelemään pois luotani, mutta keveämpänä ja iloisempana, kuin tavatessani hänet. Näen, että hän ihmettelee tuota kiveä ja tuota tapahtumaa, mutta näin kuuluikin käydä.Lähden tanssahdellen takaisin merelle, mutta nyt en istu. Nyt hypin ilosta ja riemusta. Näyttää siltä , että minulla on hauskaa. Kuulen, että joku huutaa nimeäni ja lähden sinne mistä tuo ääni kuuluu. Minua kutsutaan jatkamaan matkaani.

Matkani jatkuu jälleen uuteen paikkaan.

Paikkaan jossa näen surullisen pojan. Kuljen häntä kohti ja lohdutan. Otan häntä kädestä kiinni ja pyydän tanssimaan. Näytän hänelle, ettei ole mitään hätää ja pyydän häntä katsomaan ympärilleen, miten kaunista täällä on. Poika hymyilee ja huolet tipahtaa pois. Tanssin ja nauran, hymyilen ja laulan. Poika yhtyy lauluun mukaan ja tanssiin. Molemmat olemme tanssin ja laulun pyörteissä. Kaikki unohtuu, aika ja paikka. Olemme siinä läsnä, aistimme luonnon ja sen olemassa olon. Otan poikaa kädestä kiinni ja annan hänelle myös kiven. Tässä kivessä on jotain erityistä hänelle. Poika kiittää ja juoksee tämän jälkeen isänsä syliin, vilkuttaa ja hymyilee ja kiittää.
Minä kiitän ja vilkutan takaisin ja toivotan hänelle paljon taikaa elämäänsä.

Pidän vielä silmiäni kiinni ja katselen mitä näen…

Näen itseni edelleen merellä. Nyt hyppelen kivillä ja nostan kädet ilmaan ja katselen meren tyrskyä ja tunnen tuulen kasvoillani. Lähden juoksemaan ja hyppelehdin veteen ja kiville vuoronperään.
Pysähdyn, kun näen hahmon, joka kävelee minua kohti. Tuo hahmo näyttää hyvin vanhalta ja iäkkäältä naiselta. Naisella on kävelykeppi kädessään ja hän kävelee hyvin kumarassa. Hän on selvästi muissa mietteissään, mutta katsahtaa minuun. Näen tällä naisella suuren surun ja ikävän. Tahdon halata tätä naista ja niin teen. Vanha nainen halaa takaisin ja alkaa itkemään. Sanoo kiitos rakas lapsonen, tätä minä juuri kaipasin. Halaan niin pitkään, jotta naisella olo helpottaa. Katson tuota naista silmiin ja näen silmistä sammuneen elämänpalon. Hetken katsellessani huomaan, että silmiin tulee pieni säihke. Elämänsäihke. Nainen saa lisää voimaa ja uskoa elämäänsä. Hän jatkaa matkaansa ja kiittää. Minä kiitän ja jatkan matkaani.

Kävelen ja huomaan metsäreunan ja siellä ontuvan koiran. Koira on kipeä ja tarvitsee apua. Laitan käden hänen rintakehälleen ja laulan ja hyräilen. Koira nukahtaa ja saa levätä siinä sylissäni. Tunnen, että käsistäni lähtee lämpöä joka välittyy tähän koiraan. Koira elpyy hetken levon jälkeen ja nousee ylös. Minä saatan koiran aikuisen luokse, joka ottaa tämän matkaansa ja vie koiran hoitoon. Olen iloinen siitä, että koira toipuu ja saa hoitoa.

Laitan silmät kiinni udelleen ja näen että istun samaisella kivellä kuin mistä aloitinkin.

Kuuntelen, mistä tämä tuli. Mikä tämän sanoma ja merkitys olikaan?  Ymmärrän, että tämä, mitä näin, oli minua. Tämän sisäisenlapsen kautta näin maailmaani omin silmin.

Uskallan olla juuri sitä mitä olen. Tehdä juuri niitä asioita joita sydän kutsuu minun tekevän. Olen ollut tuo tyttönen aina ja olen edelleenkin. Olen nyt aikuisen naisen näköinen, mutta silti samat asiat koskettavat sydäntäni ja teen juuri nyt näitä asioita elämässäni. Ymmärrän nyt, miksi minun kuului nähdä oma totuuteni, tässä hetkessä. Totuuteni itsestäni, jotta käsitän miksi olen täällä ja kuka minä olen!

Minun kuului nähdä tuo, koska sain siitä uskoa, toivoa ja vahvistusta siihen, mitä olen tekemässä. Tiedän, että minussa on ”parantajan” ”vikaa” , tiedän, että se on lahjani, jota käytän monella erilaisella tavalla. Äänellä, käsilläni, katseellani, kosketuksellani, sanoillani ja kirjoituksillani.

Uskalla sinäkin pysähtyä hetkeksi. Laittaa silmät kiinni ja katsoa mihin ja miten sinun sisäinen lapsesi sinua vie ja mitä tuo sinulle näkyväksi. Tätä ei tarvitse pelätä vaan hyppää mukaan, kuin mihinkä tahansa mielikuvitusmaailmaan. Se on meissä ja se on sinua!

Anna tuon maailman näyttää sinulle kuka sinä olet! Vahvistaa sitä, mitä olet! Muistuttaa siitä, kuka olet! Ja, usko siihen, mitä näet ja että sinä olet rakkautta, iloa ja valoa! Luota siihen, mitä tunnet ja aistit. Anna tuon ihanan sisäisenlapsen ottaa sinua kädestäsi kiinni ja viedä sinut sinun näköisellesi matkalle. Se maisema jonka näet on sinua ja sinussa. Voit pyytää nimenomaan sisäistä lastasi näyttämään, kuka sinä olet! Hengittele hetki ihanaa rauhaa ja sitten vain antaudut hiljaisuudelle ja läsnäololle. Tee vaikka toistoja jos tuntuu, ettet malta hiljentyä. laita rauhallista musiikkia soimaan ja kuuntele hetki sydämesi sykettä. Ihania hetkiä sinulle!

Rakkauden halauksella, Paula

Share This