Miten valokuvaamisesta tuli työni?

Matkani kameran luokse kulki ensimmäisenä uuden kännykän avulla, joka vaivihkaa innosti minua kuvaamaan. Huomasin kuvaavani aika paljon ja kännykän muisti täyttyi kuvista hyvinkin nopeaa. Kuvaus vain vei mukanaan. Tästä lähti ajatus omasta ”kunnon” kamerasta!

Ensiksi sain itseni kiinni ajatuksesta, ettei minusta ole siihen. En osaa ja kaikki tekniikkaan liittyvä on niin hepreaa , etten ikinä osaisi käyttää tuota kojetta! En tahtonut tuon syyn vuoksi ostaa koko kameraa ollenkaan! En halunnut epäonnistua. Sain jälleen oivan tekosyyn olla ostamatta kameraa jota kovasti kuitenkin tahdoin!

Mikä muutti ajatukseni?

Olin tuolloin vielä yhdessä nykyisen ex-mieheni kanssa ja hän sai minut ostamaan kameran. Muistan, kun olimme kameraliikkeessä,  jossa kameroiden paljous sai minut haukkomaan happea! Ajattelin, että enhän minä edes tiedä mikä kamera olisi hyvä ja mitä ihmettä sille pitää tehdä!?
Eksäni kehotti ” jos sä et nyt osta sitä, minä ostan sen kameran!” ja tämä oli, kuin jokin taikaisku itselleni ja päätin ottaa askeleen ”pelkojani” kohti siitä ja ostin kameran!

Siinä vierähti hetki tutustuen uuteen kameraan ja sen ominaisuuksiin. Tuli myös turhautumisen tunnetta, kun kaikki ei oikein sujunut, niin kuin olin mielessäni ajatellut. En edes tajunnut miten paljon linssit yms. tekniset jutut vaikuttava kuvaan ja valoon. Ja tämä sai aikaan vielä enemmän sitä tunnetta, että luovutan! Ei minusta ole tähän!

Uteliaisuus veikin eteenpäin.

Ihmeellinen juttu nimeltä uteliaisuus otti vallan ja kärsivällisesti opiskelin itse kameran säätöjä ja pääsin kärrylle missä mennään! Aloitin kuvaamisen luonnosta ja luonnon upeista yksityiskohdista. Koin siis tässäkin jotain ihmeellistä pienuutta, etten riitä kuvaajana enkä saisi sellaisia kuvia kuin tahdon! Alkoi todellinen kärsivällisyyden jakso!

Hoin monesti, että ethän sinä ole mikään ammattikuvaaja vaan harrastelija ja otat just sellaisia kuvia mitkä sinua puhuttelee. Näitä toistellessa itselleni päästin irti täydellisyyden tavoittelusta.
Monen monta kertaa pienensin itseäni ja olin lopettaa koko touhun. Jokin erikoinen tunne silti sisälläni sai minut jatkamaan ja tätä kutsun todella uteliaisuudeksi. Joka kerta, kun lähdin lenkille otin kameran mukaani ja joka kerta olin yhtä haltioissani. Vain se tunne , että kuvaat ja keskityt yhteen asiaan ja olet ulkona luonnossa sai oloni kevenemään ja rauhoittumaan.

Se ei ollut täydellisen kuvan nappaamista vaan ihan jotain muuta…

Aika kului ja aloin saamaan palautetta ottamistani kuvista ja ajattelin, että tämä tuntuu hyvältä ja ihmeelliseltä. Jospa olisi aika luopua itsekriittisyydestä ja aloittaa kuvaaminen ilman tavoittelua jonnekin! Aikaa kului ja koneen muistia myös 😀 Pääsin ammativalokuvaajan matkaan assariksi ja toiseksi kuvaajaksi. Sain tällä jonkinlaista varmuutta siihen mitä teen. Ihana mahdollisuus jonka onneksi uskalsin ottaa vastaan!

Sitten SE ihan jotain muuta alkoi valjeta, kun askelsin uutta pelkoani kohti. Ihmisten kuvaamista!!
Taas ääni päässäni sanoi, etten osaa ja tai kykene tähän! Jostain tuli tunne aloittaa kuvaaminen niin, että kuvasinkin itseäni ja huomasin aika pian, että sain oman kuvauksen kautta jonkinlaisen yhteyden itseeni. En vielä käsittänyt aivan kaikkea sillä hetkellä, mutta tunsin, että tässä tapahtuu nyt jotain ihmeellistä.

Minä, joka suorastaan pelkäsi ja vihasi olla kameran edessä antautuikin nyt kuvattavaksi itselleen. Ei se ollutkaan niin paha juttu.
Kuvasin todella paljon ja innostuin todella kuvaamisesta!  Kävin tuolloin vielä todella isoja asioita läpi omassa elämässäni. Koin, että kuvaan jokaista elämäni vaihetta ja katselin näitä vaiheita täysin paljaana ja aitona itselleni. En ketään varten vain itselleni.

Aloin käsittämään, että kuvalla on todella suuri voima ja vaikutus.

Katselin kuviani ja itkin monesti niitä tuntemuksia mitä kuva herätti sillä hetkellä. Kävin omaa surutyötäni läpi kuvieni avulla. Tarkoitus ei ollut koskaan suunnitella miten kuvaan.  Jollain ihmeellisellä tavalla sain taltioitua juuri sen oikean hetken ja tunnetilan, joka minun kuului kohdata ja käydä läpi!
Tein kuvistani eräänlaisen matkan itseeni enkä tajunnut tuolloin, että se mitä teen tulee auttamaan myös toisia!

Hyppäsin uuteen vaiheeseen elämässäni ja opiskelin tietoisuusvalmennusta, joka avasi minulle valokuvauksen ihmeet ja salat auki aivan uudella tavalla!
Nyt tiesin, mitä teen!!

Ensimmäinen oivallus oli, että autan ihmisiä löytämään oman sisäisen maailman kuvien kautta ja, että tulen tekemään tietoisuusvalmennusta kuvien avulla. Pohdin, jos se toimii minulle, se toimii varmasti myös tosillekin!
Tarvitsin kuitenkin vahvistusta sille mitä teen ja jatkoin kuvaamista itseni kautta.

Ymmärsin, että pääsen kuvieni kautta näkemään, kuka minä olin ja kuka minä olen nyt!
Kuvat auttoivat minua viemään elämääni eteenpäin. Näin, tunsin ja puhdistin kaiken sellaisen pois jota en tarvinnut enää! Uskalsin kohdata vihdoin itseni. Täysin omassa olemuksessani, itkuineen, suruineen, iloineen ja onnistumisineen.

Sain vastauksen myös sille, miksi pelkäsin olla kameran edessä?
Sain vastauksen, miksi koin ahdistusta ja miten pääsin siitä irti! Näin itseni kauniina myös silloin, kun suru valtasi koko olemukseni! Näin, miten hyvää se teki, itkeä ulos kaikki töhnä! Ja, silti jälleen uudistua ja saada mieletöntä voimaa ja vahvuutta kaiken surun tilalle.

Olin täysin paljaana itselleni: Olin rehellinen ja katsoin miltä minä näytän itselleni. Osasin auttaa itseäni päästämään irti peloista kohtaamalla ne ja olemalla armollinen itselleni. Ihmettelin, miten uskalsin näyttää tunteeni kameralle ja katsoakin ne vielä. Se oli tahto nousta ylös ja ymmärtää oma olemisen voima!

                

Jatkoin matkaani valokuvaamisen parissa.

Sain jälleen vahvistusta sille, että tämä olisi se juttu mitä tekisin. Ymmärsin, että kykenen ohjaamaan itseni tilaan ja tunteeseen, joka minun kuuluu kohdata ja samalla myös kuvata. Opin  miten päästän irti tuosta tilasta, jotten jää makaamaan tähän tunteeseen.

Sain valtavia oivalluksia itsestäni ja uskalsin jopa sanoa itseäni kauniiksi! Se oli todella  merkittävä ja mieleenpainuva hetki! Tämän tehtyäni, uskalsin sanoa itselleni, että minä rakastan sinua Paula! Olet juuri noin ihana ja täydellinen! Pääsin hyppäämään sellaisiin kohtiin itsessäni jotka kaipasivat huomioita; Huono itsetunto, oman itsensä arvostaminen ja itsensä hyväksyminen juuri sellaisena kuin on.

Tein pienen testin jotta ymmärtäisin ja huomaisin vaikuttaako tämä todella muihinkin samalla tavalla, kuin olin huomannut itsestäni!
Niimpä soitin siskolleni ja kysyin lupaa kuvata hänet. Siskoni suostui ja tämä oli ensimäinen kuvausmatka jonka tein toiselle.

Teimme matkan, joka oli äärettömän tunteikas. Se piti sisällään paljon myrskyä ja valoa. Paljon tukahdutettuja tunteita ja vapautumista menneistä! Se oli  täynnä rakkautta ja niin äidillisen  lempeää voimaa!

Olin aivan häkeltynyt ja ymmälläni sitä mitä oikein tapahtui ja miten ihmeessä sain juuri ne oikeat asiat esille. Kuvattavan ei edes tarvinnut kertoa tai sanoa mitään matkastaan, minä vain nappasin oikean hetken, joka antoi mahdollisuuden purkaa asioita ulos itsestään.  Molemmat vain tiesimme, että tämä käsittellään näin ja annetaan sen jälkeen tunteen mennä!
Puhuimme kuvien oton jälkeen myös paljon, koska tuli tarve puhua joka on täysin luottamuksellista. Oli ja on  lupa puhua! Mutta myös olla puhumatta. Energia näyttää kaiken tarpeellisen siinä hetkessä.

Uskalsin lähteä tutkimaan ja kokeilemaan uutta tapaa, jolla voisin kuvata muita, auttaa sekä ohjata heitä omassa elämässään eteenpäin!
Tämän jälkeen lähdin kohti uutta ja otin tietoisuusvalmennuksen osaksi valokuvaamistani.
Ymmärsin koulutuksen kautta, että kaikki on energiaa ja minä aistin tämän energian itseni kautta, joka välittyi valokuviin. Siksi en tarvitse sanoja kertomaan miltä tuntuu. Tunnen ja aistin sen kuvaushetkenä voimakkaasti.
Tämä auttaa minua ohjaamaan kuvattavaa ja minua ymmärtämään milloin napsasen kuvat. Pystyn ja kykenen ohjaamaan tilannetta niin, että saamme ”möykyt” ja lukot meistä ”ulos” myös ilman sanoja! Täysin turvassa ja luottamuskella.

Valokuvausprosessi on todella intensiivinen matka itseensä- sydämenviisauteemme. Siellä asuu kaikki tieto ja taito. Ja, mikä ihaninta saan kuvan avulla näytettyä, kuinka kaunis kuvattava on ja millainen hänen sielunsa valo on!

Omat pelot veivät minua sinne minne kuuluikin. Ilman näiden kohtaamisia, en varmaan vieläkään kuvaisi. Kuvaamista rakastan ja sitä hetkeä, kun voit näytää jotain todella ihmeelisen ihanaa kuvattavalle. Minun kuvausmatkallani hypätään kohti suuria tunteita, tehden niistä voimavara joka kantaa pitkälle!

Meissä asuu Valo, joka saa kasvaa ja valaista myös muita!

SINÄ OLET VALO !! <3 <3 <3

Intuitiivinen valokuvaus <3

Rakkaudella, Paula

 

Share This