Havahduin tässä hetki sitten sellaiseen ”ahaa ” elämykseen, joka laittoi oikeastaan kaiken alkamaan alusta!

Meillä jokaisella on elämä, jonka mukana kohtaamme arvokkaita asioita; Ihmissuhteita, tapahtumia, paikkoja jne… Ja, jokainen kohtaaminen tarkoittaa myös irti päästämistä. Jokainen asia elämässämme tarkoittaa irti päästämistä!Miten sitä mieli mieltää, että irti päästäminen olisi aina sitä raastavaa ja sydäntä riipaisevaa tekoa itselleen?

Nyt on tullut aika ajatella irti päästämisestä toisella tavalla.

Ajatellen, että sen ei tavitse olla aina tunne siitä, että jotain lähtee tai poistuu. Vaan piteminkin, niin, että voin luovuttaa jotain arvokasta eteenpäin. Jotain sellaista josta olen saanut kaiken tarvitsemani opin ja josta olen saanut oivalluksen. Ajatellen sen kauniina asiana.

Olin muutama päivä sitten mukana yhdessä Nyrkki- tuotannon kuvauksessa. Tapahtumassa jossa en ikinä ennen ole ollut. Tunnelma siellä oli mielettömän kodikas ja ihana. Upeita ihmisiä ja paljon uutta! Uutta ja kiehtovaa! Videointi, ohjaus, valotukset, näyttelijät, paikka, avustajat aivan kaikki. Tässä jos missä näki miten ryhmän voima puhalsi samaan hiileen ja olen takuuvarma, että tuosta sarjasta tulee menestys. Siitä sitten lisää, kun sen aika tulee!

Mutta minun pontini tästä kaikesta onkin se, että sain elää hieman 50- lukua, joka tuntui, niin omalta! Sain elää hetken jotain sellaista tunnetta, mitä en ole aikaisemmin edes osannut ajatella olevan! Naisellisuus tuli tässäkin näkyväksi. Miten ihana oli saada ottaa vastaan kaikki se maski ja hiusten laitto ja asu! 50- luvussa on jotain todella kotoisaa!

Elin siis yhden kokonaisen päivän tuota aikakautta.

Sain ajatukseni pois arkipäivän juoksevista asioista ja tilalle tuli rauha. Kaikki järjestyy tunne! Tämän tunteen kautta tajusin, että kaikki, aivan kaikki on elämässämme tavalla tai toisella irti päästämistä! Tästäkin ihanasta asiasta oli päästettävä irti. Laskeuduttava tähän hetkeen, tähän tilaan ja aikaan. Otettava talteen kaikki tuo ihana, mitä päivä piti sisällään!

Ymmärsin, että meidän koko elämä on joka ikinen hetki irti päästämistä aivan kaikesta.

Tässäkin asiassa minulla olisi ollut vaihtoehtona jäädä tuohon tilaa kiinni. Elää siellä jossain illuusiossa ja luoda oma maailma tästä kaikesta! On siis päästettävä irti Sanotuista sanoista, teoista, tunteista, kohtaamisista, tapahtumista, jotta voi elää tässä hetkessä , tässä paikassa ja ajassa. Irti päästäminen vie sinut tilaan, jossa voit olla läsnä koko olemukseltaan itsellesi! Jokainen sekunti, minuutti, tunti on sitä ja tämä kaikki tämä on energiaa, joka värähtelee eteenpäin joka ikinen hetki. Mikään ei jämähdä energiassa. Energia liikkuu! Silti, et menetä mitään! Vaan vapautat itsestäsi ja toisilta energian!

Tämä laittoi minut miettimään omaa energiaani kehoni kautta.

Esimerkiksi, Koin tänään pienen ahdistavan ja puristavan tunteen rintakehässäni tiesin, että nyt on keho herätellyt minua luopumaan tästä tunteesta ja saan mahdollisuuden päästää irti! Joka kerta, kun teet näin tietoisesti tai tiedostamatta energia kuljettaa meitä eteenpäin. Tukkeumat häipyvät ja saavat uuden olomuodon. Joskus siihen tarvitaan itkua, välillä naurua, välillä jopa huutamista, jotta energiatukos irtoaa, mutta se kaikki on meidän parhaaksi.

Jos koet, että ahdistaa, mieti tätä tekstiä ja ajattele, että nyt on aika päästää vapaaksi se tukeutunut kohta energioissa vapaaksi, josta tuo ahdistus tulee. Se on tullut tiensä päähän ja on aika luovuttaa se kauniisti eteenpäin. Vähän kuin ihanat lempikenkäsi, joihin on tullut jo reikä, etkä raaskisi niistä luopua. Ota nuo kengät mielikuvissasi käteesi ja katsele, mitä kaikkea nuo kengät on tuonut elämääsi ja mitä kaikkea olet kokenut. Rakasta niitä ja luovuta ne rakkaudella eteenpäin.

Näin vapautat energiaa ja teet tilaa uudelle! Ei mene kauan, kun huomaatkin uudet vielä upeammat kengät. Kengät jotka ovat aivan täydelliset juuri siihen hetkeen. Ne tuntuvat jalassa äärettömän miellyttäviltä ja uskomattoman keveiltä.

Joten, annetaan vanhan mennä ja uuden tulla. Ajatellaan ,että irti päästäminen onkin kaunein teko itsellemme ja myös toisille! Päästetään irti rakkaudella! Jokaisesta asiasta ilosta että surusta. Tehdään tilaa raikkaalle ja uudistuvalle elämälle. Annetaan energian liikkua ja näin sinäkin saat kokea, kuinka virtaavaa ja helppoa sen on. Tunteet tulee ja ne menee!! Me kaikki ollaan liikkuvaa energiaa. <3

Eletään kuin voisimme joka päivä aloittaa uuden ihanan elämän. <3 Rakkaudella: Paula

Energiatukoksia pääset avaamaan myös hoidoissani. Saat hoitojen avulla uutta virtaa kehoosi ja ajatuksiisi, kunhan olet itse siihen valmis. Sivulta www.valonsielu.fi pääset katselemaan erilaisia hoitomuotoja tai vaikka kokemaan intuitiivista valokuvausta!
Minut löytää myös Facebookista Valon Sielu- sivulta. <3

Share This